Fasaanijahdit

Omatoiminen kahden ja puolen tunnin fasaanijahti Välimäki-ranchin monipuolisessa 30 ha maastossa. Alue koostuu kahdeksan hehtaarin peltomaisemasta ja 21 hehtaarin hoidetusta metsästä. Maastossa ei ole samaan aikaan muita kulkijoita.
Ranchin emäntä vie halutun määrän lintuja maastoon pari tuntia ennen jahtia. Nuoren koiran kanssa harjoiteltaessa voimme sopia etukäteen, minne emäntä vie linnut. Mikäli saat saaliiksi enemmän lintuja kuin alun perin suunnittelit, ylimääräiset linnut maksetaan ennen Ranchilta poistumista MobilePaylla, käteisellä tai tilisiirrolla.
Huomaathan, että Ranchin joki edellyttää lyijyn tilalta teräksen käyttämistä.
Hinnat
Maastomaksu koirakolta: xx € / 2,5h
Linnut: xx € / kpl
Kanakoiran omatoiminen koulutus

Haluatko treenata nuorta koiraasi kouluttajalta saamiesi ohjeiden tai oman kokemuksesi pohjalta? Oletko jo metsästänyt vuosia koirasi kanssa, mutta avanssi ei toimi tai koirasi lähtee siivittävän linnun perään? Haluatko treenata kokeisiin tai päättää kauden parilla onnistuneella lintukohtaamisella?
Tarjoamme monipuolisen ja rauhallisen maaston sekä terveet ja lentokykyiset linnut onnistuneen treenin lähtökohdaksi. Meille voit tulla sinulle sopivana ajankohtana. Ranchin emäntä vie haluamasi määrän lintuja maastoon. Mikäli haluat tietää, mihin linnut viedään, kerro siitä ajanvarauksen ja maksun yhteydessä. Lähdemme mahdollisimman luonnollisesta tilanteesta sekä linnulle että koiralle. Ranchilla ei käytetä koulutuksessa launcheria.
Omatoiminen kahden ja puolen tunnin fasaanitreeni Välimäki-ranchin mailla sisältää yksinoikeuden maastoon valitsemanasi ajankohtana. Hinta muodostuu maastomaksusta sekä lintujen yksikköhinnasta. Mahdolliset ylimääräiset, treenitilanteessa tiputetut linnut voit maksaa ennen Ranchilta lähtöä Mobilepaylla, käteisellä tai tilisiirrolla.
Huomaathan, että Ranchin joki edellyttää lyijyn tilalta teräksen käyttämistä.
Hinnat
Maastomaksu koirakolta: xx € / 2,5h
Linnut: xx € / kpl
Vuokrattavat tilat ja majoitus
Tilojen vuokraamista miettiessä ole yhteydessä Ranchin emäntään, Sannaan puh. +358 44 507 1633, sanna@valimakiranch.fi, niin mietitään juuri teille sopiva ratkaisu. Tarjoilut järjestämme sopimuksen mukaan.
Ranchin takkatila

Välimäki-ranchilla on hulppean iso ja viihtyisä takkatila, joka sopii hyvin kokoustamiseen, koulutustapahtumien palautteeseen tai muuhun ajanviettoon. Takkatilaan voi majoittua, siellä on parisänky, jonka voi jakaa kahdeksi irralliseksi sängyksi sekä yöpymiseen hyvin soveltuva, jousitettu sohva. Takkatila on kooltaan n. 40 m2. Tilaan kuuluu nurkan takana oleva kylpyhuone saniteettitiloineen.
Ranchin savusauna

Ranchilla on 15 vuotta vanha, moderni savusauna, jota lämmitetään lehtipuilla viisi tuntia, jonka jälkeen heitetään vuolukivikiukaalle häkälöylyt, päästetään savut pihalle, suljetaan luukut ja saunotaan useita tunteja pehmeissä, savun tuoksuisissa, rentouttavissa löylyissä.
Jälkihuuhtaisu ja -pesu tehdään navetan kylpyhuoneessa, savusaunassa ei käytetä pesuaineita. Löylyjen välissä voi virkistäytyä kippaamalla saavista vettä päälle tai kipaisemalla Vihtijoen rantaan pikaiselle pulahdukselle. Pyyhkeet saa vuokrata ranchin emännältä pienellä kustannuksella.
Suuremmalla porukalla saunoessa voit käyttää pukeutumistilana takkahuonetta, pikkumökkiä tai molempia. Näin kaikilla on rauha rentoutua, pukeutua ja nauttia ihanasta löylyhetkestä. Saunan päälle voitte tilata Ranchin emännältä virvokkeita tai pientä purtavaa.
Savusaunasta viestitään Ranchin emännälle, joka huolehtii isännän lämmittämään teille saunan valmiiksi.
Vierasmökki

Ranchin pihapiirissä on hyväkuntoinen vierasmökki, jossa on sähköt ja valot. Peseytyminen hoituu navetan kylpyhuoneessa. Mökissä on parisängyksi avattava sohva, pirttikalusto sekä mikro. Patja on uusi, joten mökissä saa hyvät ja virkistävät unet.
Pyyhkeet ja lakanat kuuluvat vuokrauksen hintaan. Halutessasi saat lisäkustannuksesta extrapatjan lattialle.
Nuotiopaikka
Välimäki-ranchin pihapiirissä on nuotiopaikka, jossa voi koulutuskäynnin tai jahdin jälkeen paistaa makkarat. Etukäteen varaamalla voi Ranchin emäntä tarvittaessa hankkia tarjottavat nuotiohetkeen.
Hinnat
Mainitse toiveistasi jahtia tai treeniajankohtaa varatessa, niin sovitaan yksityiskohdista ennen käyntiänne. Kiitos ja tervetuloa Välimäki-ranchille!